maanantaina 9. kesäkuuta 2008

Kaapeluutiset muuttivat kaapeliuutiset.fi sivuille



Non nih... Kaapeliuutiset ovat siirtyneet uudelle alustalle/serverille. Viime marraskuussa aloitin täällä ja blogikirjoituksia (laidasta laitaan) tuli tuutista 405 kpl...

Sivulatauksia kertyi 18181 kpl, mikä yllätti minut täysin (posit). Apunani huseeraamassa olivat jake ja kelmi. Kiitokset myös heille suuresta panoksesta. Kiitokset kuuluvat ennenkaikkea teille, kaapeliuutisten-lukijat!

Homma jatkuu uudella sivustolla TÄÄLLÄ, tervetuloa!







keskiviikkona 4. kesäkuuta 2008

Kane & Lynch; Dead Men-elokuvan pääosan esittäjät

Tarina kertoo, että itse Bruce Willis olisi neuvottelemassa Kanen roolista samannimisessä elokuvassa. Brucehan on aivan jätti-äksön-tähti vailla vertaa, nyt kun Raaka-Arska on politiikassa ja Syltty on puhkihakattu viimeisemmän Rockyn tiimoilta.

Mutta mutta, kuka esittäisi Lynchiä ?? Yllättäen minulla on muutama sopiva ehdokas tuohon varmasti erittäin vaativaan ja syvälliseen rooliin. Mukana myös perustelut:

Rob Schneider: tuo vanha sidekick-gigolo voisi vaikka aikansa kuluksi huudella "You Can Do It!"

Adam Sandler: jo pelkkä huutaminen vie rosmoilta puput pöksyyn. Lisäksi omistaa pelottava etuhampaat.

Mel Gibson: "vakavien" ja vakavasti flopanneiden elokuvien jälkeen voisi palata Tappava Ase-tyyliseen hurlumhei-meininkiin.

Eddie Murphy: hekottava nauru voisi saada Brucen pois tolaltaan ja tämä voisi poistaa tuon ikuisen maanvaivan nauruineen tältä planeetalta. Oikeasti.

Tom Cruise: koska kukaan muu ei häntä enää palkkaa rooleihin.

Voitte myös ehdottaa omia suosikkejanne, mieluiten perusteluiden kanssa. Hyvää kesän alkua kaikille!

Kaapeliuutiset uudistuu !

Kaapeliuutiseni ovat toimineet bloggerissa viime vuoden marraskuusta asti, lukijoilta saamani palautteen kiidättämänä harrasteeni saa jatkoa, uudet sivut ovat kovaa vauhtia työ alla ja tulen mitä ilmeisemmin siirtämään koko Xbox-kaapeliuutiset harrastetoimintani uudelle serverille (pois jenkeistä)...

En ole oikeastaan koskaan ollut "sujut" nykyisen blogini ulkoasun, sekavuuden ja jne...kanssa. Ja jotain piti tehdä. Nyt olen tehnyt ja kohta pläjähtää. Toivon, että näin tehden viihdymme rakkaan peliharrasteen parissa entistä paremmin.

Pollinki täyttyi jälleen...

Nuin, pollingissa tuli päivät täyteen. Pohdinnan aiheena olivat pelisaavutukset - nk.artshiementit. Mitä nämä merkitsevät sinulle pelaajana? Vastausvaihtoehtoina olivat EVVK (ei voisi vähempää kiinnostaa), Hieman (ohjaa pelaamistani jonkin verran, niitä kertyy siinä sivussa), Paljon (ohjaa pelaamistani aika paljon) ja Koko elämä, metsästän vain niitä (pakko saada kaikki).

Itselleni nuo saavutuksien määrä jne.. ovat aivan sama, eli menee lähemmäksi tuota EVVK:ta minun kohdallani. Mitä ilmeisemmin en ole yksin mielipiteeni kanssa, koska 111 kyselyyn vastanneista enemmistö (59%) vastasi EVVK, Hieman-vaihtoehto sai 27%:n osuuden ja hyvänä kolmosena (kas kummaa) Koko elämä, metsästän vain niitä -vaihtoehto. Paljon -vaihtoehto jäi hännänpitäjäksi. Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille. Uusi kysely on mietintämyssyn alla, ota rohkeasti yhteyttä mikäli haluat vaikuttaa seuraavaan kyselyyn ja sen sisältöön.

maanantaina 2. kesäkuuta 2008

Street Fighter IV kotisaitti avattu

Pelihallipelinä tunnettu Street Fighter IV saapuu konsoleille, uusien hahmojen ja moninpelin kera. Alkuperäisen jengin lisäksi peliin tulee viisi uutta taistelijaa... mm. Dan ja Fei Long. No eipä tuosta tuon enempää... mene pelin juuri avatulle kotisivulle TÄNNE ja tutustu tilanteeseen.

Toiset tykkää - toiset ei, tsekkaa itse alla oleva EPIC-traileri...

Opus, Jasper, Zephyr, Falcon, Xenon, Valhalla vai mikälie?

Ensimmäisestä kauppojen hyllyille ilmestyneestä X360-konsolista on vierähtänyt tovi jos toinenkin...ja mitä uutta onkaan matkan varrelle kertynyt? No uusia X360-sisuksia ainakin.

Katsaus Xbox 360:n emolevyihin:

A) Ensimmäinen ja originaali emolevy on kutsumanimeltään Xenon, 90 nm CPU ja 90 nm GPU. Huollossa ehkä tehty jäähdytysparannuksia ...

B) Toinen on Zephyr 90 nm CPU ja 90 nm GPU, jossa on HDMI ulostulo. Näitä on asennettu mm. Xbox 360 Elite -malleihin.

C) Kolmantena tulee Falcon, jossa on 65 nm CPU ja edelleen kuumana käyvä 90 nm GPU samoin kuin Xenonissakin.

B) Sitten tuleekin Jasper, jossa on 65 nm CPU ja 65 nm GPU. Ei enään massiivista kuumenemis-/meteliongelmaa, kuin aiemmissa. Jasper on vielä testausvaiheessa ja ilmestynee matolaatikoiden sisuksiin syksyllä tai loppuvuodesta 2008.

Prossutkin meni matkan varrella uusiksi... Xenonissa oli IBM:n CPU ja ATI:n GPU. Jasperissa CPU onkin Intelin ja GPU Nvidian.

Opus ja Valhalla ???.

D) Opus on nyt käynnissä oleva eräänlainen projekti-Falcon, joka on sovitettu Xenonin kuoriin. 65 nm CPU ja 90 nm GPU Xenonissa, 175W-powerilla. Tällä virityksellä luultavasti ratkaistaankin suurin osa nykyisistä RROD-ongelmista. Opuksessa ei ole HDMI-liitäntää, koska Xenonin kuorissakaan ei ole. Opus onkin kolmas uuden sukupolven konsoli ensimmäisen kuorissa, nk. "zombie repaired Xenon, Zombie xbox -killer" :-)

E) Valhalla, joka seuraa Jasperia onkin jo sitten ns. neljännen sukupolven matoloota :-). 65 nm CPU ja 65 nm GPU, yhdellä jäähdytysyksiköllä ja "hiljaisuudella". Tämä lieneekin matolaatikoiden historiassa ns.viimeinen versio. Sanotaan nyt vielä, että Valhalla ei ole varsinaisesti emolevyn nimi, mutta nimi 65 nanon CPU/GPU -kombinaatiolle...

X360 elinkaari lyhykäisesti: Xenon 2005-06, Zephyr 2006-07, Falcon 2007-nyt, Jasper 2008-09 ja Valhalla 2009-10.

Ai niin, kolmannen sukupolven Zune-soitinkin on tulossa, Orion nimeltään. Vai miten se meni ? :-D

sunnuntaina 1. kesäkuuta 2008

Discovery lähti onnistuneesti matkaan

Avaruussukkula Discovery lähti täysin aikataulussaan heti puolenyön jälkeen tänä aamuna.  ISS:lle matkaa kuuden yhdysvaltalaisen lisäksi yksi japanilaisastronautti.

Discoveryn kiidätti matkaan uusi polttoainesäiliö, joka on rakennettu Columbian onnettomuuden jälkeen suunniteltujen parannusten mukaan. Tehdyistä muutoksista huolimatta säiliöstä irtosi useita eristepaloja nousun aikana.  Nasan Bill Gerstenmaier kertoo "Katsoimme nopeasti videon noususta läpi ja näimme noin viisi eristevaahdon irtoamista, emme usko minkään niistä aiheuttaneen sukkulalle vaaraa, mutta tutkimme kaiken videomateriaalimme huolella läpi myöhemmin."

Lennon päätarkoituksena on japanilaisen Kibo-moduulin paineistetun osion vieminen asemalle. Asennukset on määrä suorittaa kolmen avaruuskävelyn aikana. Ensimmäinen puolisko japanilaismoduulista varusteineen pääsi avaruuteen edellisellä sukkulalennolla maaliskuussa.

Japanilaismoduulin asennuksen lisäksi myös avaruusaseman venäläisvalmisteinen WC kaipaa korjausta. Vähän aikaa täysin epäkunnossa ollut helpotushuone vaati aseman astronauttien käyvän Sojuz-kapselissa asioillaan. Aseman laitteisto saatiin sovelletun korjausoperaation jälkeen toimimaan välttävästi. Sukkulan mukana tulevien uusien osien myötä ongelman toivotaan ratkeavan. "Toimii kuin junan vessa"?

Kyseessä on järjestysnumeroltaan 123. sukkulalento ja 26. ISS:n rakennuslento. Mikäli kaikki sujuu ennakkosuunnitelmien mukaan niin avaruudessa oleskellaan tällä kertaa kahden viikon ajan. kts. lähtövideo...

lauantaina 31. toukokuuta 2008

LucasArts avasi Fracture-saittinsa

LucasArts avasi uuden pelisaitin tulevalle Fracture-pelilleen. Juuri avattu nettisivusto pitää sisällään kehittäjien blogeja, podkasteja, haastatteluja, videoita, kuvia, juonenkäänteitä ja muuta vastaavaa.

Fracturen sanotaan venyttävän nykyisen konsolisukupolven tehoreservit äärimmilleen. Yhtiön edustaja on hehkuttanut muun muassa, että muut pelinkehittäjät ovat vieneet ainoastaan pelien ulkoasun aiempia konsolisukupolvia pidemmälle, mutta Fracture venyttää tämän lisäksi myös pelattavuuden tasolle.

Fracture hyödyntää muokkautuvaa maastoa pelillisesti. Pelaajalle annetaan paljon työkaluja pelimaiseman uudistamiseksi. Tämän toteuttaminen vaatii LucasArtsin mukaan Xbox 360:n koko kapasiteetin hyödyntämistä. Fracture ilmestyy pelihyllyille syyskuussa.

Uuteen sivustoon pääset tutustumaan TÄÄLLÄ.

Ilmoittaudu Tom Clancy's EndWar Beta-testaajaksi

Ubisoft käynnisti kampanjan, jolla se hakee tulevaan massiivi-sotamättöön beta-testaajia. Testaus sijoittuu kesä-heinäkuulle. Testiversio pitää sisällään kolme mappia joissa pelataan 1vs1 tai 2vs2 pelejä. Testiin osallistuvan tulee omistaa Xox Live -kultajäsenyys ja 3 GB vapaata tilaa X360:n kovalevyllä.

Voit ilmoittautua Tom Clancy's EndWar Betatestaajaksi TÄÄLLÄ.

Crash Time - ehkä maailman huonoin autopeli boxille ?!

Nyt en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Latasin eilen kauppapaikalta Crash Time-demon ja ajattelin tänään sitten demottaa ko. peliä.

Ensin minua hieman nauratti. Pääset nimittäin istumaan siviili-poliisiauton kyytiin ja liikenteessä sompaillen yrität ottaa kiinni päin punaisia ajanutta tuhmeliinia. Tai no tässä demossa toisella kaistalla käynyttä lainrikkojaa.

Tietenkään et pääse heti auton perään, pitää odottaa kolme sekuntia (en tiedä miksi), jotta pääsee takaa-ajon hurmokseen. Seuraava naurahduksen paikka oli, että näköjään (jenkeissä) kukaan ei aja tunnelissa valot päällä, joten joudut vetämään miljoonaa pimeään tunneliin, joka on autoja täynnä. Siellä täällä vilkahtaa jokunen jarruvalo, mutta muuten joudut "arvalla" sompailemaan autojen joukossa. Sanomattakin selvää että kolahtaa. Ja rajusti. Lisäksi, kuka järkijaakko oikeasti vilkuttaa pitkiä vastaantulevalle, hälyytysajossa olevalle poliisiautolle ?! Come on!

Nyt tulee se itkun paikka. Kun olet kiihdyttänyt autosi huippunopeuteen, niin tottakai pitää pienestä kartasta katsoa, mihin suuntaan roisto on menossa. Aivan kuin noissa vastaantulevissa ja omalla kaistalla ajavissa autoissa ei olisi tekemistä. Lisäksi kun teet jonkun "huikean" ohitusliikeen tai läheltä-piti-tilanteen niin peli lyö automaattisesti uusintamoodin päälle. Joten loppujen lopuksi kun olet vetämässä kurvia kylki edellä ja yrität nähdä seuraavan vastaan tulevan auton niin Replay-moodi iskee päälle. Näet kuinka hienosti tulit mutkaan. Seuraava tilanne on se, että kaasu on pohjassa ja nenäsi edessä on auto. Mitä teet ? Ilmeisesti demossa on aika paljon bugeja, koska oma versioni jämähti muutamaksi sekunniksi, jonka jälkeen sai vain arvata, mistä kohtaa peli jatkuu.

Tässä vaiheessa jokainen itseään kunnioittava pelaaja lyö Dashboardin päälle ja jatkaa oikeitten pelien pelaamista.

Kun menette seuraavan kerran pelikauppaan, niin älkää edes vilkaisko tämän pelin suuntaan. Sen verran huono maanantai-painos tämä peli on, että sillä ei kehtaa heittää edes vesilintua. Ennemmin verkon painoksi. Tosin, paskakin kelluu...

Ja by the way, en viitsi tuhlata laajakaista-bittejäni sen vertaa, että olisin ottanut selville, mikä pelitalo tämän "helmen" on kehittänyt. Enkä etsi edes kansikuvaa. Hyi yök.