
keskiviikkona 30. huhtikuuta 2008
Iloista vappua!

- KAAPO klo 14:22 3 kommenttia
kts. Sekalainen
Vanha suola janotti
- jakekillerFIN klo 11:10 0 kommenttia
kts. Peliuutinen, X360
tiistaina 29. huhtikuuta 2008
Maailman ensimmäinen kallioplanetaario avattu
Jyväskylän lähelle Nyrölään on rakennettu uusi planetaario, joka avaa tänään ovensa. Kyseessä on maailman ensimmäinen kallion sisälle rakennettu planetaario.
"Kallioplanetaario tuo ulottuvillesi ainutlaatuisen ja kiehtovan maanalaisen maailman. Jyhkeiden kallioholvien suojissa pääset kokemaan huikean kolmiulotteisen planetaarioelämyksen, nauttimaan upeiden saunojemme lämmöstä sekä herkuttelemaan mainion tähtimenumme annista. Meiltä voit myös ostaa avaruusaiheisia tuotteita kaukoputkista karamelleihin." ilmoittaa yritys kotisivuillaan.
Tuttujen tähtiesitysten lisäksi uudessa kallioplanetaariossa voidaan näyttää vaikka reaaliaikaista kaukoputkikuvaa taivaalta. Ohjelmistossa on myös kolmiulotteisen tunnun tuovia superelokuvia.
"Maailmankaikkeuden ihmeet", on elokuvista ensimmäinen, joka kertoo aurinkokunnasta ja kaukaisemmista kohteista, alkuräjähdyksestä lähtien.
"Pahvilaatikkoraketti", parin viikon päästä ohjelmistoon tuleva, erityisesti lapsille suunnattu superelokuva, jossa lapset seikkailevat aurinkokunnassa.
Molemmat superelokuvat ovat ulkomaista tuotantoa, mutta planetaarion tarkoituksena on kehittää myös omaa ohjelmistoa. Tätä varten kallioplanetaarioon on hankittu omat superelokuvien tekoon sopivat laitteet sekä ohjelmat. Nyrölän kallioplanetaario on sarjassaan Suomen kolmas kiinteästi asennettu planetaario. Muut kaksi sijaitsevat Tampereen Särkänniemessä ja Vantaan Tiedekeskus Heurekassa.
Jos et muuta vappusäpinää keksi niin tuonne ihmeessä. Lisätietoa "tästä ainukaisesta" löytynee TÄÄLTÄ...
- KAAPO klo 14:51 0 kommenttia
kts. Avaruus
GTA IV tökkii heti alkumetreillään...
Jokainen meistä tietää, että GTA IV on julkaistu ja ensimmäiset tuntumat peliin ovat jo tosiasioita, monilla tahoilla. Pelin ympärillä pyörii aika massivinen hype ja ilmeisen syystäkin, onhan peli mitä mainiointa viihdettä ilotyttöineen päivineen :-)
Mutta mutta miksi jälleen kerran pelaajat törmäävät ongelmiin, ongelmiin joita ei saisi esiintulla tässä vaiheessa? Monilla nettisaiteilla on käynnissä kiivastakin keskustelua pelin "friisaamisesta" eli jämähtämisestä... tähän ongelmaan on törmätty niin PS3, kuin X360 -versioissakin.
"Osta peli hyvään hintaan ja toimi meidän beetatestaajana" tuntuu edelleen olevan pelinkehittäjien mottona. Ei jumankekka ei se näin saa olla, vaan onpa hyvinkin... :-D jälleen kerran. Kohta pukkaa pätsiä ja hyvä niin. Mikäli omistat nettiyhteyden homma pelittää noiltaosin kyllä... entäs jos et omista?
- KAAPO klo 12:16 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
maanantaina 28. huhtikuuta 2008
Viekö pelaaminen näkösi, ei hätää...
Monesti kuulee sanottavan, että jonkinlainen tihrustelu, jatkuva näyttöpäätetyö ja pelaaminen heikentäisi näköä. Saattaahan tuossa olla vinha peräkin. Mutta älkäämme olko huolissamme, koska Lontoolainen Moorfieldsin silmäsairaala hoitaa homman. Kyseinen sairaala on asentanut kahdelle täysin sokealle miehelle Second Sight -yhtiön kehittämät Argus II -näköproteesit.
- KAAPO klo 8:25 0 kommenttia
kts. Sekalainen
Miten hommaat pelisi?
Huhtikuun bloggerkyselynä oli "Miten hommaat pelisi?" Vaihtoehtoina olivat silmät kiinni verkkokaupasta, pohdinnan jälkeen ennakkotilauksena, kieliposkella kauppaan rynnäten (toivoen että hyllyssä on vielä yksi jäljellä), käytettynä kun muut ovat kehuneet, vuokraten ja pohdinnan jälkeen netti- tai pelikaupasta.
Kysymysasettelu oli mitä oli, mutta suunta on jokseenkin selvä. Valveutuneet pelaajat hommaavat pelinsä pohdinnan jälkeen netti- tai pelikaupasta. Uusi pollinki on pohdinnan alla, mikäli sinulla on mielestäsi hyvä aihe uuteen kyselyyn ota yhteyttä livekaapo(ättä)msn.com tai laita kommenttia.
- KAAPO klo 8:04 0 kommenttia
kts. Pollinki
lauantaina 26. huhtikuuta 2008
Pitäisikö Xboxin alkaa käydä salilla ?
- jakekillerFIN klo 17:38 0 kommenttia
kts. Sekalainen, X360
keskiviikkona 23. huhtikuuta 2008
Bannattuja videopelejä
Tästä innostuneena kävin hieman katsomassa, millaisia videopelejä (en ole kyllä yhtään peliä videoilla pelannut) maailmalla on kielletty. Eri maitten listojen kärkipäässä on mm. seuraavia pelejä
- GTA-sarja :)
- Duke Nukem 3D
- Manhunt-sarja
Ikärajat ovat hyviä ja tarpeellisia, mutta toivottavasti tästä ei tule mitään noitavainoa peliteollisuutta kohtaan ja että järkevät järjestelmät otettaisiin käyttöön, ettei pelinautinto pääse kärsimään. Tässähän on kyse viihteestä.
- jakekillerFIN klo 9:19 0 kommenttia
kts. Live, Sekalainen, X360
lauantaina 19. huhtikuuta 2008
Huoltokatkoksia ja demojen testausta

- jakekillerFIN klo 15:03 0 kommenttia
Unreal Tournament 3
Perinteisten pelimuotojen lisäksi mukana oli jännittävältä kuullostava Warfare, eli tämä on ilmeisesti Team Battle-tyyppinen matsi.
Itse odotan em. peliä kuin hullu puuroa. Varsinkaan kun mitään mega-luokan räiskintää ei ole näköpiirissä.
- jakekillerFIN klo 13:23 0 kommenttia
kts. Peliuutinen, X360
Lisää demo-arvosteluja tulossa
Laitan myöhemmin infoa Condemned 2 ja Iron Man -demoista, kunhan ne latautuvat tuulennopealta kauppapaikalta.
Tässä välissä kerkeäisi pestä auton, siivota ja katsoa, kun puolivuotias tyttäreni lähtee jo koulutielle....Joudun ilmeisesti sammuttamaan netistä tuon kääpiöistä kertovan rakkauselokuvan :)
- jakekillerFIN klo 12:58 0 kommenttia
torstaina 17. huhtikuuta 2008
Xbox Originals saa kaksi peliä lisää kokoelmiinsa
Vanhojen Xbox pelien latauspaikka Xbox Originals saa
kuluvan kuun 21. päivä levitykseen kaksi peliä lisää. Pelit ovat Splinter Cell Chaos Theory joka on hiiviskelysarjan kolmas osa, sekä Metal Arms.
Molemmat pelit tulevat maksamaan 1200MSP:tä.
- Kelmi klo 18:29 0 kommenttia
kts. Live, Peliuutinen, X360
Universe at War: Earth Assault demo
Meinasin kirjoittaa tähän ensimmäiselle riville että kts. Command&Conquer. Nimittäin sen verran rip-off tämä demo oli.
Peli on todellakin samanlainen kuin Command&Conquer sarja, ryyditettynä vain scifi-teknologialla. Pelissä on täysin samanlainen juoni, pitää rakentaa oma base, jossa lähdetään kehittelemään omaa tukikohtaa, joukkoja yms. Itseasiassa en viitsi enempää tuhlata kallisarvoisia bittejä em. pelin analysointiin. En muista oliko pelissä mitään omaperäistä.
Paitsi että pelin loppuvaiheessa minun näpelöidessä omien joukkojeni kanssa, kompuutteri oli sillä aikaa rakentanut kivitalon korkuisen robotin (kts. kansikuva), joka liiskasi tukikohtani kuin Kärpät Bluesin mestaruushaaveet :)
En missään nimessä hauku C&C-sarjaa, mutta sanonta sama paska eri paketissa pitää tässä hyvin paikkaansa. Muitakin vastaavia pelejä on ollut. Mm. Samurai Warriors 2-pelistä tehtiin laser-miekoilla ja -aseilla pelattava versio, jolle annettiin komealta kajahtava nimi. Yritin löytää tuota peliä, mutta en valitettavasti onnistunut. Että niin suositusta pelistä oli kyse.On tietysti vaikea tehdä varmasti omaperäistä peliä, mutta hei, pitäisi nähdä kuitenkin vaivaa hieman enemmän, kuin muuttaa miekka laser-miekaksi tai sotilas robotiksi.
Vai alkaako ideat jo loppua ?!
- jakekillerFIN klo 9:49 2 kommenttia
tiistaina 15. huhtikuuta 2008
RSV2; Freedom Shall Prevail- bugi
- jakekillerFIN klo 12:36 0 kommenttia
kts. Sekalainen, X360
Halo Wars tulee...mutta milloin ?!
- jakekillerFIN klo 11:37 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Arcadessa keskiviikkona...

Huomenna ilmestyy kaksi peliä Xbox Live Arcadeen, Rocky and Bullwinkle ja Battlezone.
Sarjakuvasankaripeli Rocky and Bullwinkle maksaa 800 MSP ja klassikopelinäkin tunnettu Battlezone 400 MSP (psst. käytä sivun alaosassa olevaa MSP-euromuunninta)
- KAAPO klo 10:40 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Halo 3 Legendary Map Pack tänään kauppapaikalle
Halon pelaajille muistutukseksi, että tänään (johonkin aikaan) ilmestyy Halon uusin karttapaketti Legendary Map Pack. Pakettihan siis pitää sisällään uutta kivaa Forgeen ja uudet kartat Ghost Town, Avalance ja Blackout. Paketti maksaa 800 MSP:tä.
Laittakaa tänne ensifiiliksiä jos joku sattuu kyseisen paketin lataamaan. Itsellä se on harkinnan alla.
- Kelmi klo 8:09 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
maanantaina 14. huhtikuuta 2008
Mafia II:n alustat...
Mafia II tulee vuonna 2009 ja alustoina tulee olemaan PS3, Xbox 360 ja PC (Games for Windows).
"... a dark and seductive story about one man's journey through the unforgiving world of the Mob. Set in an open-world environment, Mafia II ushers you into Empire City during the 1940s and 1950s."
Lisätietoa pelistä, pelin viralliselta nettisaitilta...
- KAAPO klo 12:31 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Suomen ensimmäiset K18-lanit
Määttänen & Katajisto ay järjestää suomen ensimmäiset K18-lanit. Tapahtumapaikkana on Tampere Areena (ent. Metroauto Areena) ja sisään/osallistumaan pääsee vain 18-vuotta täyttäneet. K18-lanit pidetään viikonloppuna 18.-20.7.2008 (perjantai-sunnuntai) ja konepaikkoja luvataan löytyvän n. 400 kappaletta.
Laneja on pidetty Suomessa jo vuosia. Isoin Suomessa järjestetty tapahtuma on Assembly, joka järjestetään kesäisin Helsingissä. Assemblyssä on tuhansia konepaikkoja. Nykyään maassamme on useita lan-tapahtumia... nyt joukkoon liittyy tulevana kesänä järjestettävät K18-lanit, jossa konepaikkoja on satoja.
"K18-Lanien idea lähti alulle jo vuosia sitten kun huomasimme, että ihmiset kaipaavat lania jossa on ikäraja ja missä alkoholin käyttöä ei ole kielletty. Palautteen perusteella aloimme miettimään mahdollisuuksia tapahtuman järjestämiseksi. K18-Lanit on Suomen ensimmäinen lan-tapahtuma jossa on ikäraja. Tapahtumasta löytyy a-oikeudet. Tapahtuma on suunnattu 20-30 -vuotiaille pääasiassa pelaajille. Toki kaikki muutkin ovat tervetulleita :-)" ilmoittaa järjestäjä.
Kilpailut:
Counter-Strike 1.6 - 5on5, Texas Hold'Em, World of Warcraft: Leveling, In The Groove (ITG), SingStar, Warcraft III - The Frozen Throne
Lisätietoa tapahtumasta, K18-lanisivulta...
- KAAPO klo 10:20 0 kommenttia
kts. Sekalainen
Miljoona miljoona miljoona virusta...
Virusten, matojen ja troijalaisten kokonaismäärä on ylittänyt miljoonan kappaleen rajapyykin.
Asia tulee ilmi tietoturvayhtiö Symantecin puolivuosittaisessa turvaraportissa. Rikolliset luovat edelleen vauhdilla uusia haittaohjelmia, jotka pystyvät harhauttamaan turvaohjelmia. Raportista ilmenee, että viime vuoden viimeisellä puoliskolla löytyi 499 800 kappaletta uusia haittaohjelmia. Kasvua edelisvuoden vastaavaan oli vaatimattomat 136 prosenttia.
Viime vuonna tehtyjen, uusien haittaohjelmien määrä nousi 712 000:een. Symantecin tilastoissa on nyt peräti 1 122 000 haittaohjelmaa. Lähes kaksi kolmasosaa kaikista tunnetuista haittaohjelmista koodattiin/luotiin vuonna 2007 . Viime vuosi olikin aika vauhdikas tuolla saralla, koska lähes kaksi kolmasosaa kaikista tunnetuista haittaohjelmista luotiin vuonna 2007.
Valtaosa viruksista on kohdennettu Windows-käyttöjärjestelmään ja ne ovat muunnelmia jo olemassa olevista, rikollisille hyödyllisistä haittaohjelmista. Tämänpäivän trendinä ovat troijalaiset, jotka avaavat pääsyn tietokoneeseen ja päästävät muita haittaohjelmia tiedostoihin.
Yksi suosittu haittaohjelmatyyppi ovat näppäilyjä nauhoittavat ohjelmat, jotka käynnistyvät, kun käyttäjä vierailee tietyillä verkkosivuilla.
Summa summarum... Haittaohjelmien määrän kasvu johtuu rikollisjoukoista (järjestäytyneistä rikollisista), jotka maksavat ohjelmoijille uusista viruksista. Ohjelmoijien pitää kirjoittaa yhä etevämpiä haittaohjelmia, jotta niillä pystyttäisiin varastamaan entistä suurempia summia.
- KAAPO klo 8:54 0 kommenttia
kts. Tietosuoja
lauantaina 12. huhtikuuta 2008
Def Leppard - Nine Lives lives in Xbox Live
Brittisaarelta saapuu uusi
singlebiisi nimeltään nimeltään Nine Lives. Kappale julkaistaan Xbox Liven välityksellä viikkoa ennen "normi julkaisua" ja sen voi ladata Guitar Hero III:lle.
24.päivä kuluvaa kuuta Xbox Liveen saapuva kappale on osa kolmen kappaleen Def Leppard -pakettia. Nine Livesin lisäksi settiin kuuluvat myös Rock of Ages ja Photograph -biisit.
Def Leppard on ensimmäinen bändi, joka julkaisee musiikkiaan Xbox Livessä ennen "normi julkaisua".
- KAAPO klo 17:44 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Järki käteen kaverit!
On jälleen tullut aika tuoda eräs epäkohta esille. Huhupuheet ovat huhupuheita, mutta joku todellisuusperä niilläkin täytyy olla. Eihän kukaan pelkkää ilkeyttään laita mitään liikkeelle (?!)
Haluan nyt tuoda heti alkuun sellaisen seikan selville, että en ole omakohtaisesti tätä asiaa kokenut, olen vain lukenut ja kuullut juttuja. Mutta ikävä tosiasia on, että jotkut klaanit kuulemma fuskaavat peleissä.
Voittamisen halu on toki ihan suht.koht. terve piirre pelaajassa, mutta jos se alkaa mennä överiksi niin kannattaa miettiä onko oikeassa paikassa. Minun mielestä noita pelejä pitäisi pelata huumorilla ja löysin rantein, eikä kaikkia keinoja kaihtamatta.
Jos esim. pelataan klaani-matseja niin ne kännykät ja priva-chatit vois jättää ihan omaan rauhaansa. Jos ei taidolla tai tuurilla pärjää niin kannattaa katsoa silloin peiliin.
Pitäkää pelit puhtaana ja reiluina niin silloin jokainen pääsee niistä nauttimaan. Nimittäin tuollaiset kokemukset syövät kyllä reilun pelaajan pelimoraalia.
Keep it real!
- jakekillerFIN klo 15:38 1 kommenttia
kts. Klaanitoiminta, Sekalainen
Rock Bandin hinnoittelusta...
Jahas jahas, suuri ja suosittu Rock Band... Vai onko sittenkään? Euroopan julkaisua odotellessa selvisi myös ko.pelin hinnoittelu täällä meidän EU-mantereella.
Pelaajina olemme tottuneet, että peli maksaa tänä päivänä max. 70 - 75 ekee. Oke oke hyvä niin.. Mitä jos peliä ei pysty pelaamaan "kunnolla" ilman peliin kuuluvia jo suunnitteluvaiheessa tehtyjä lisälaitteita. Myydään peli ja lisälaitteet erikseen, koska muuten kokonaishinta muodostuisi sellaiseksi, että peli ei myy. Ostetaan peli ja pelataan hetki ohjaimella, säästetään rahaa hetki ja ostetaan rummut, säästetään taas ja ostetaan skitta jne... näin se homma pelittää ja myyjät hymisevät.
Electronic Arts on västikään
julkaissut suositushinnat jokaiselle soittimelle (saako maahantuoja nykypäivänä laittaa tuotteelle suositushintoja, kysynpä vaan):
Rock Band -peli: 69,99
Langaton kitara: 79,99
Rumpusetti: 89,99
Rock Band Instrument Edition: (sisältää kitaran, rumpusetin ja mikrofonin) 169
Koko setti yhteensä 240 euroa.
No ei tuossa mitään, kimpassahan tuota peliä pelataa ja kimpassa siihen mitä luultavimmin rahat kerätään... Mutta kalliilta tuntuu nuo "muovilelut" joka tapauksessa. Ja jos laitetaan soppaan vielä valmistajan, mielestäni ylimielinen suhtautuminen kuluttajiin niin soronoo antaa olla. Euroopan kuluttajat ovat ihmetelleet kyseisen pelin hinnoittelua ja tuoneet mielipiteensa asiasta julki. No mitä tekee EA... ? Antaa oman vastineensa alla olevaan tyyliin.
"Emme tee Rock Bandilla hurjasti rahaa Euroopassa. Olemme herkkänahkaisia hinnoitteluasioissa. Olemme tuskallisen tietoisia siitä, että mitä kalliimpi jokin on, sitä vähemmän se myy." (Ja mitä tämä sitten on , ei itsestäänselvyyksiä tarvitse mainita..??!!)
"Olemme motivoituneita pitämään hinnan mahdollisimman alhaisena, mutta emme halua tehdä tappiota. Totuus on, että pelin julkaisu Euroopassa tulee kalliimaksi kuin USA:ssa, erityisesti Rock Bandin kohdalla lisälaitteiden koon vuoksi. Hämmästyin kun kuulin, kuinka paljon tavaran lähettäminen Eurooppaan maksaa." (Selittelyn makua sanon minä, toimivan yritysjohdon ei tarvitse ihmetellä asioita, mikäli ovat ammattitaitoisia... )
"Saatatte tulla siihen johtopäätökseen, ettei Rock Band ole hintansa väärti, ja se on sinun oikeutesi. Mutta ei se muutu taianomaisesti halvemmaksi vaikka kuinka toivoisitte."
Tuo alimmainen, ylimeilisen sävyn sisällään pitävä lausahdus laittaa miettimään... hmmm. Oikeus on myös jättää peli kaupan hyllyille pölyttymään...
- KAAPO klo 12:43 3 kommenttia
kts. Peliuutinen, Sekalainen
torstaina 10. huhtikuuta 2008
Ydinlaskeuma - hyvä vai huono juttu ?!
Katselin tuossa ensimmäisiä julkaistuja kuvia Fallout 3 pelistä. Ja on kyllä sanottava että näytti nätiltä! Viime kesänä E3 messuilla esitelty peli ei ole otsikossa näkynyt kovinkaan hirveästi, mutta nyt on huhupuhetta, että peli ilmestyisi syksyllä.
Kuvien perusteella tämä voisi olla se seuraava peli, jota odotan "innolla". On sanottava että oma pelimoraali on rapistunut kuin mummo vanhainkodissa, paljon odotetut pelit ovat toisensa jälkeen tuottaneet suunnatonta pettymystä. Moni kakku päältä kaunis.
Toivottavasti Fallout 3-peliä ei pilata sysäämällä se raakileena joulu-markkinoille.
- jakekillerFIN klo 19:08 0 kommenttia
kts. Sekalainen
X360:n "wiimote" on NEWTON
Jo jonkinaikaa netissä pyörineet huhut, X360:n liiketunnistinohjaimesta saavat lisävalaistusta. Tulevan ohjaimen nimi on NEWTON ja se esitellään suurelle yleisölle tulevana talvena.
"My thought on the matter is why wouldn't Microsoft make such a device? So what if it flops? So what if Microsoft loses a few licensing dollars? A 360mote would allow Microsoft to compete with not just Sony, but Nintendo as well. "
- KAAPO klo 11:21 0 kommenttia
keskiviikkona 9. huhtikuuta 2008
Varoitustarrat videopeleihin ?
- jakekillerFIN klo 21:14 0 kommenttia
kts. Live, Sekalainen, X360
Game Babes -Kaapelivideo II
Noin, kevättä rinnoissa... Uusi Game Babes -Kaapelivideo valmis, pelinä Rumble Roses ja musiikista huolehtii Edu K biisillään Hot Mama... psst. Paina play ja sitten pause -> anna latautua kokonaan ja sitten play (n.13-megaa).
Ja laitetaan heti perään hieman "menevämpi" versio...
Tulevaisuudessa pyrin laittamaan esille about yhden Game Babes -Kaapelivideon per viikko.
- KAAPO klo 19:44 0 kommenttia
Pienempi matolaatikko sai uuden firmiksen...
Microsoft on julkaissut uuden firmiksen Xbox360 HD DVD -soittimeensa. Uuden softan luvataan tuovan vakautta ja jne... parempaa toimivuutta. Lataus hoituu "automatik" kunhan olet kirjautuneena Liveen ja työnnät HD DVD -levyn laitteeseen.
"Oh we must tell you that this update will not bring back to life Toshiba’s commitment to HD DVD but it should make your HD movie viewing a little better. Oh Microsoft you do try!"
- KAAPO klo 11:29 0 kommenttia
kts. X360
tiistaina 8. huhtikuuta 2008
Kanella ja Lynchillä lykästää!
- jakekillerFIN klo 19:47 0 kommenttia
kts. Peliuutinen, X360
"Isi isi, mä pelaan kuin Federer!"
- jakekillerFIN klo 9:06 0 kommenttia
kts. Demo
sunnuntaina 6. huhtikuuta 2008
Dead or Alive -typyt esillä jälleen ;-)
Nuin... aloitin uuden videosarjan nimellä Game Babes -Kaapelivideo. Tarkoituksena on tehdä peleissä esiintyvistä typyköistä musiikkivideoita. Ensimmäinen raakile tuli jo tuutista ulos ja pelinä Dead or Alive. Uusi on jo työstössä ja ilmestyy pikapuoliin, tarkoitus olisi että uusi Game Babes -video ilmestyisi viikoittain. Spollee are you ready to rock´n roll ?
- KAAPO klo 11:09 4 kommenttia
lauantaina 5. huhtikuuta 2008
Supernova jälleen kotiin :-)
Hyvä SUOMI!
Varkaudessa putkiaan
taivaalle suuntailevat Markku Nissinen ja Veli-Pekka Hentunen ovat löytäneet uuden supernovan. Uusi supernova löytyi maanantain ja tiistain välisenä yönä, Härkämäen observatorion laitteilla. Löytö on sarjassaan toinen suomalaisten havaitsema. Aiempi suomalainen supernovalöytö oli niin ikään Nissisen ja Hentusen nimissä, vuoden 2007 helmikuulta.
Kirjainkoodilla SN2008bo ristitty supernova oli löytyessään kirkkaudeltaan magnitudia 16,6. Nova sijaitsee galaksissa NGC 6643, joka on noin 78 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Supernovan sisältämä kuva otettiin 31.3.-1.4 väilisenä yönä ja varmistushavainnot tehtiin seuraavana yönä. Tällä hetkellä supernova on vielä kirkastumisvaiheessaan, joten hyvällä säällä sitä voi tutkiskella vielä viikkoja.
Harvard-Smithsonianin Astrofysiikan keskus on virallistanut löydön ja antanut sille myös nimikoodin. Uuden supernovan tyyppiä ei vielä toistaiseksi ole selvitetty.
Lisätietoa Härkämäen observatorion sivuilta...
- KAAPO klo 11:53 0 kommenttia
kts. Avaruus
Järki käteen kaverit
Näinkin hyvän ja keveän blogin puitteissa on valitettavaa, että joutuu kirjoittamaan myös pelaamisen ikävistä lieve-ilmiöistä. Pelaamisenhan pitäisi olla hauskaa ja jokainen pelaa kavereitten kanssa, joskus jopa ihan livenä tapaillen.
Kirjoitin jo aikoinaan tuonne teamxbox-blogiini, että miksi emme voisi tulla toimeen ? Se näyttää ajatus näyttää joiltakin kadonneen aivan täysin, myös ihan Suomi-servoilla. Se ei meikäläistä hetkauta, jos joku käyttää glitchiä, aina sen kaverin löytää sieltä samalta paikalta, mutta kannattaisi pitää mielessä, kuinka pitkällä haluaa asian viedä. Itse olen syyllistynyt ns. dissaamiseen, mutta eikös se kuulu asiaan ? Kevyellä huumorilla höystettynä pelistä tulee mukavaa ajanvietettä, eikä sitä pidä ottaa vakavasti. Ja itselläni huuli lentää kuin spitaalisten pikkujouluissa, mutta en ole ennen ikinä törmännyt "vittu-kun-nähdään-niin suolestan-sut" ilmiöön.
Lyhyenä yhteenvetona yritän sanoa, että jos ei pää kestä niin älä pelaa. Myy boksi ja ala kasvattaa sieniä. Ei tämä ole sen arvoista, että aletaan heittämään em. rankempaa juttua linjoilla. Kevyt kettuilu tuo pontta peliin, mutta kaikki sen jälkeen on ihan liikaa. Sen jälkeen kenelläkään ei ole hauskaa.
Ja by the way. Mutekin on keksitty.
- jakekillerFIN klo 9:30 3 kommenttia
kts. Live
perjantaina 4. huhtikuuta 2008
Call of Duty 4 Variety Map Pack-ensifiilikset
Tänään, perjantaina,
puoli viideltä kauppapaikalle ilmestynyt Call of Duty 4 Variety Map Pack on sangen kaksipiippuinen juttu; toisaalta, se antaa jo koko pelin läpeensä hakanneelle pelaajalle jotain uutta, toisaalta sisältö on sangen suppea.
Mappeja pelataan erikseen ja ne ovat vain muiden karttojen jatkeena. Valittavana on VAIN kaksi pelimuotoa: Team Deathmatch ja Team Objective. HC-pelimuotoa ei voi myöskään pelata vaan kaikki on ihan "normaalia".
Varsinaisesta kampanjasta tuttu TV-Station oli melko mielenkiintoinen pelattava. Paikkoja on yllin kyllin ja koko rakennus on käytettävissä. Eli myös paikasta, joka oli ruutuja pullollaan, pääsee katolle, toiseen kerrokseen jne. Tämä on isolle porukalle hauska pelipaikka.
Kiinalainen kaupunki oli kyllä sit kiinalainen juttu. Hirmuisesti taloja, paljon ovi- ja ikkuna-aukkoja, kyttääjän unelma, samoin kuin Creek. Että jos pidät tarkka-ammunnasta niin Creek-kenttä on ehdoton!
"Tappotaloa" en vielä kerennyt kokeilemaan, mutta päällisin puolin itselleni jäi fiilis että "tässäkö tämä nyt sitten olikin ?!"
Himo-Codaajalle varmasti pakko-ostos, muuten oli itselleni vähän pakkopullaa, kun kaikki muut kentät on tullut pelattua niin monta kertaa läpi.
- jakekillerFIN klo 17:42 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
"Etsin rakkautta", joten tarkkana siellä!
Uusi suomalaisiin
käyttäjiin kohdistuva huijauskampanja alkoi viime yönä muun muassa otsikoilla "Etsin rakkautta" ja "Etsin kaveria" lähetetyillä suomenkielisillä sähköpostiviesteillä. Tähän asti tavatut viestit ovat olleet hyvin samanlaisia kuin edellisessä helmikuun huijauskampanjassa. Viestissä olevaa linkkiä klikkaamalla voi saada koneeseensa haittaohjelmatartunnan. Nyt esille tullut sähköpostikampanja pitää sisällään "pankkiurkintasoftan". Poista tuollaiset viestit postilaatikostasi välittömästi niitä avaamatta.
Etsin rakkautta -emaili tuli myös minun erääseen postilaatikkooni, tottuneesti heitin suoraan roskikseen tuollaiset, joten läheltä liippasi ...
Tuntemattomilta lähettäjiltä peräisin olevien tai pyytämättä postilaatikkoon tutuiltakaan lähettäjiltä saapuneiden viestien liitetiedostoja tai viestin sisältämiä linkkejä ei tule avata. Tuo lause pitää hyvin paikkaansa... jälleen kerran.
ps. Ja jos ensi tiistaina winukkakone imee päivityksiä... älä ihmettele. Winukkaan tulee tiistaina 8. huhtikuuta klo 20:00 Suomen aikaa kahdeksan tietoturvapäivitystä. Näistä viisi korjaa Microsoftin mukaan korkeimmalta vakavuusluokitukseltaan kriittisen haavoittuvuuden.
- KAAPO klo 16:39 0 kommenttia
kts. Tietosuoja
The Moose is Loose on XBLA!, uusi kenttä Pinbaliin
Pinball FX, tutummin X360:n flipperi sai jälleen uuden kentän. Uusi kenttä on Rocky & Bullwinkle -teemoitettu. Tyyli mukailee "Rocky & Bullwinkle & Friends" -sarjakuvateemaa.
Rockyn, Bullwinklen, Boris Badenovin, Natasha Fatalen ja muut Frostbite Fallsin "ystävät" saat nyt flipperiisi huokeaan 200 MPS:n hintaan.
- KAAPO klo 11:02 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Humiseeko boxisi äänekkäästi ?
- jakekillerFIN klo 8:04 3 kommenttia
kts. Sekalainen, X360
torstaina 3. huhtikuuta 2008
CoD 4 Variety sittenkin aikaisemmin ?
IW on ilmoittanut, että he yrittävät saada sertifioinnin läpi aikaisemmin, jopa ehkä jo täksi päiväksi tai perjantai-aamuksi. Elikkä tuota mappipakettia voi vain käydä tsekkailemassa kauppapaikalta, eihän näistä julkaisuista ikinä tiedä!
- jakekillerFIN klo 12:59 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
keskiviikkona 2. huhtikuuta 2008
Call of Duty 4 Variety Map Pack 10. päivä!
- jakekillerFIN klo 21:27 0 kommenttia
kts. Peliuutinen
Futis-manageri ja köyhän miehen Potter


- jakekillerFIN klo 13:01 0 kommenttia
kts. Demo
Blu-ray huhumylly jatkuu...
No niin, taas olemme tilanteessa jossa huhut saavat "vahvistusta", huhut X360:n Blu-ray -asemasta.
Ja edellisen lisäksi X360-virtalähdevalmistaja ilmoittaa, että nykyinen 210 watin virtalähde tullaan tulevaisuudessa korvaamaan 170 wattisella...= uusi konsoli uudet kujeet?
- KAAPO klo 11:26 0 kommenttia
Maailman pienin armeija!
- jakekillerFIN klo 8:22 0 kommenttia
kts. Demo












